Laatoitustyöt Vieskatalossa

Pintamateriaalien laittaminen on aloitettu hyvällä vauhdilla ja ensimmäisenä Vallin Heikki on ahertanut laattalattioiden ja seinien parissa. Työt ovat edenneet tilasta toiseen, aina sieltä mistä työtä on pystynyt jatkamaan. Yläkerrassa laattapinnan saa wc -tilat ja alakerrassa vain olohuone jää ilman laattalattiaa. Ennen laatoitusta on hyvä muistaa, että lattialämmitys tulee olla kytkettynä pois päältä parin vuodokauden ajan. Laatoitustyöt on hyvä jättää ammattimiehelle, mikäli itsellä ei ole aiempaa kokemusta.

Ennen laattojen laittoa Heikki tekee yläkerran kylpyhuoneessa kipsivalun päälle kallistusvalut.

Märkätilojen kosteussulut ja vedeneristeet täytyy tehdä huolellisesti. Onneksi Heikki on tarkka mies.

Yläkerran pyykkikuilusta on välillä mukava kurkistella, mitä alakerran kodinhoitohuoneessa tapahtuu. Näyttäisi siivoustyöt olevan meneillään.

Samaan aikaan Tapani ja Erkki tekevät pohjatöitä seiniin.

Jälleen kurkistus pyykkikuiluun kertoo alakerrassa laatoitustöiden alkaneen.

Tiivistetään tahtia mutta vain kuvissa. Alakerran kylpyhuone on saanut laatat sekä saumat pintaansa ja kodinhoitohuoneessa on myös vauhti hyvällä mallilla. Kylpyhuoneen seinät on laatoitettu valkoisella kiiltävällä laatalla vaakaladontaan.

Muutaman päivän päästä myös kodinhoitohuone näyttää hyvältä. Pesuhuoneen, saunan ja kodinhoitohuoneen lattiat on laatoitettu harmaalla 10×10 -laatalla.

Yläkerrassa wc -tilojen lattia on laatoitettu harmaalla 10×10 -laatalla ja seinät valkoisella kiiltävällä laatalla vaakaladontaan.

Olohuoneeseen on ilmestynyt 60×60 cm laattalaatikoita. Yksi laatikko painaa yli 30 kiloa ja sen sisällä on neljä laattaa.

Ensin pohjat ja siivous, sitten siirrytään keittiöön.

Suuren laatan laittamiseen on onneksi olemassa hyvä apuväline, jota ilman eivät työt olisi edenneet kuulemma niin nopeaan. Imukupissa on nostokapasiteettiä jopa 80 kiloon asti.

Alakerrassa keittiön ja eteisen lattiat laatoitetaan 60×60 -laatalla ja saumataan harmaalla saumalaastilla. Alakerran wc -tilassa käytetään myös samaa 60×60 -laattaa, joka leikataan sopivan kokoisiksi paloiksi.

Olen kuullut, että kuvissa näyttää aina niin siistille, joten laitetaan nyt sotkuisempikin kuva.

Sitten homma taas siistiytyy ja voidaan pistää jopa leikiksi. Jatkossa täälläkin talossa leikkikaluja tullaan varmasti näkemään, sillä Tapani ja Anna-Sofia ovat saanut perheenlisäystä. Onnea!

Nyt bloggaaja kiittää menneestä vuodesta ja toivottaa kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta 2018!

Lue uusimmat artikkelit

×

 

Hei,

Ota meihin yhteyttä WhatsAppilla alla olevasta linkistä

×