Keväästä syksyyn rakennuksella

Nyt kun kesä on mennyt menojaan, ja ajatukset ovat kääntyneet ensilumen tuloon, on aika esitellä Yrjölän talon edistymistä keväästä syksyyn. Kurkistetaan myös pihaan, johon ei ole varsinaista pihasuunnitelmaa, vaan pelkästään rantasaunan paikka on lyöty lukkoon. Piha muokkautuu sitä mukaa, kun materiaalia ja aikaa tekemiseen löytyy. Tapani on tehnyt esimerkiksi pihapiiristä löytyneistä kivistä tontin laitamille kiviaitoja ja muokannut pihan korkeuksia maa-aineksilla. Ulkovuorta on rakennettu sekä maalattu, kun kelit ovat olleet suotuisia. Vaikka kesän kelit ovat olleet vetiset, voidaan positiivisesti ajatella, että eipä ole rakentajille tullut liian kuuma. Ja onpahan lämpimistä ja aurinkoisista päivistä osattu nauttia sitäkin enemmän.

Jokirantatontissa on se hyvä puoli, ettei erityistä pihasuunnitelmaa välttämättä tarvitse, koska joki on jo itsessään pihan katseenvangitsija. Ja onhan se mukava seurata veden korkeutta ja keskustella siitä, kuinka rakennustyömaalta on ehtinyt myös kalastamaan. Tapanilla onkin oma vene rannassa.

Koneurakoinnin ja maanrakennuksen ammattilaisen, Veljekset Rantala Oy:n traktorit, ovat usein tuoneet maa-ainesta Yrjölän pihaan lisää.

Tässä vaiheessa on hyvä aika laittaa talon viimeisetkin ovet paikoilleen. Nyt ei lämpö enää karkaa harakoille.

Talo alkaakin olla ulkopuolelta viimeistä silausta vaille valmiina.

Hypätään vielä hetki taaksepäin ja näytetään myöhemmin rakennettavan rantasaunan paikka, joka löytyy kuvasta sateenkaareen päästä. Heti alkuun muiden kaivuutöiden yhteydessä suunnitellulle rantasaunalle kaivettiin vesijohtovaraus.

Bloggaaja häkeltyy usein näkemästään tontille ajaessa, sillä luonto pistää parastaan. Alla olevat Tapanin ottamat kuvat mielestäni todistavat asian.

Vaikka tontti on mitä on (kaikki ovat kateellisia, mutta kukaan ei myönnä), niin on talostakin tullut kesän aikana valkoinen kaunotar. Ja bloggaaja ennustaa pihankin vielä muuttuvan tulevien istutuksien myötä, jos ei tänä kesänä niin sitten seuraavana.

Lue uusimmat artikkelit

×

 

Hei,

Ota meihin yhteyttä WhatsAppilla alla olevasta linkistä

×