HR-Ikkunat Ruhkala Oy

 

Vieskan Elementin yhteistyökumppani HR-Ikkunat Ruhkala OY valmistaa suomalaiseen rakentamiseen soveltuvia, toimivia ja kestäviä puu- ja puualumiini-ikkunoita. Syysterveiset välittänyt Kari Ruhkala on myös blogimme syyskuun Kuukauden tekijä.

Kodin ja maailman väliin ikkunoita lähes kuusikymmentä vuotta valmistanut yritys toimii jo kolmannessa polvessa.  Yrityksen vaiheet ovat kulkeneet pitkän matkan ensimmäisestä kotiin perustetusta verstaasta ja sodanjälkeinen Suomi ja rakentamiskulttuuri muuttuneet huimasti, niin kuin maailmassa tapana on. Yrityksen kehittäminen on silti pitkälti samanlaista eilen ja tänään: toimitilojen laajentamista sekä työvälineiden uusimista ja päivitystä.

27072016100225_cq8a1057

Yrityksen arvoihin kuuluu vahva halu tehdä laadukkaita tuotteita: siksi käytössä on pääsääntöisesti vain kotimaisia raaka-aineita. Suomalaiset raaka-aineet ovat laadultaan parhaita, ja samalla tuetaan kotimaista työtä ja yrittäjiä. Käsintekemisen taito on myös ikkunatehtaalla tärkeää, mutta valitettavasti pelkästään sillä ei enää nykypäivänä elätä itseään tai työllistä muita, vaan konekantaa on ollut pakko kehittää. Yrityksen tämän hetken kuulumisia ovat vastikään hankittu maalausrobotti, jota Kari Ruhkala kommentoi samaan tapaan kuin yhteistyötä Vieskan Elementinkin kanssa: ”Hienosti toimii”.

Kuvat: Ari-Pekka Hihnala

Lue uusimmat artikkelit

×

 

Hei,

Ota meihin yhteyttä WhatsAppilla alla olevasta linkistä

×